tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ota minut lähemmäs


Olit sinä iltana kauniimpi kuin koskaan. Hiukset niskassasi kaartuivat saaden sinut näyttämään ihanalta. Halusin vain pujotella sormeni niihin. Halusin vajota vahvaan syliisi ja tuntea huulesi huulillani.
Sinä tuskin vilkaisit silmiini, mutta sen pienen hetken kun katsoit, hymyilit minulle sitä ihanaa hymyäsi. Kyllä minä tiesin mitä se tarkoitti, olin vain liian ujo näyttämään sen.
Vatsassani oli se hassu kutittava tunne koko ajan, kun istuimme vierekkäin. Halusin sinut edes vähän lähemmäs, niin lähelle, että kylkemme hipoisivat toisiaan. Hiljalleen sinä hivuttauduit lähelle, laskit kätesi minun käteni päälle, mutta et katsonut vieläkään kunnolla minuun.
Näytit siinä jotenkin tyytyväiseltä itseesi, se oli minusta ihanaa. Vaikka enhän minä edes pitänyt semmoisesta.
Veit hitaasti toisen kätesi selkääni ja vedit minut ihan kiinni kylkeesi. Kutittelit käsivarttani hiljaa sormillasi. Kylmät väreet juoksivat kehoani pitkin, niin hyvältä se tuntui. Vihdoin käänsit pääsi minuun päin ja katsoit silmiini tiiviisti. Yhtäkkiä sinuun katsominen tuntui hirveän vaikealta.
Ilta oli jo pitkällä ja minua paleli. Vartaloni tärisi hiljaa, ja kiersit molemmat kätesi ympärilleni, otit minut ihan lähelle itseäsi. Halusin sanoa sinulle jotakin, mutta sanat eivät tulleet ulos. Kumarruit hitaasti lähelleni ja suljit silmäsi. Minäkin suljin omani.
Suutelit paremmin kuin kukaan koskaan.

2 kommenttia: