torstai 18. huhtikuuta 2013

Ugly



Ei ole tarpeeksi olla erikoinen
kaikki katsoo pitkään outoja
pitää olla oikeasti ruma
niin ruma, ettei kukaan enää uskalla katsoa
haluan, että kaikki kavahtavat minua

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Haluan olla typerä teini, omistaa ihan typeriä ajatuksia



Minun tekee mieli olla tyhmä
ihan oikeasti typerä
ja nuori
minun tekee mieli juoda ensimmäistä kertaa viinaa
tosissaan
mutta en halua kuitenkaan
tekee mieli leikata pala jalkojen lihaa pois
kun vaaleat farkut saa reidet näyttämään niin suunnattoman suurilta
minun tekee mieli itkeä opettajan painostavan katseen alla
kun en opi tai halua oppia
vaikka eihän se oikeasti painosta
ainakaan niin paljoa
tekee mieli piilottaa pullo paikkaan, josta ei koskaan löydetä
koska sen pinnalle nousevien kuplien ääni saa minut hulluuden partaalle
vastahan minä hymyilin sille
ja tekee hirveästi mieli
hypätä parin päivän yli
katsoa, jos hänen hymynsä olisi sinä aikana palannut
tekee mieli sanoa niille, että ne käsittivät kaiken mitä olen
ihan vääristyneenä
mutta minähän olen vääristynyt
eikä heidän käsityksessään olekaan korjattavaa
minun tekee mieli kirjoittaa kaikki ajatukset ylös
jos vain tietäisin, mitä oikeasti ajattelen
tekee mieli rääkätä itseäni hakkaamalla päätä seinään
niin kauan, että seinään tulee reikä
olisin vain tyhmä
ja tekee mieli ostaa kaikilla rahoilla vaatteita
ja silti mielummin kulkisin alasti
kuin käyttäisin nyt senttiäkään uuteen paitaan
tekee mieli antaa numeroiden tippua kahdella
lopettaa koulut ja
karata kotoa
ihan niin kauas että tavoitan hänet
eihän se kuitenkaan ole kiinni kilometreistä
ei ajatukset kohtaa kuitenkaan ikinä
tekee mieli ajaa kolari
mutta en minä halua oikeasti kuolla

maanantai 1. huhtikuuta 2013

He itkevät


Kylmä metsä
vaikka aurinko paistaa
säteet eivät tavoita ketään
lämpö on kylmempää kuin jää


Äänettömät kyyneleet tippuvat
kiipeävät pitkin puiden neulasia
ripustautuvat kasvoilleni
metsän kyyneleet ovat myös minun


Ja kaupunki nukkuu
itkee
huutaa tietämättään unessaan

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Istua jalkojen päällä niin pitkään, että katoaa tunto


En haluaisi pelätä huomista
kuin jotakin tuntematonta hirviötä
Katsoa peiliin ja melkein uskoa olevani muille hyvä
silti miettiä, kuinka tätä vartaloa
en voi pukea kaikkeen mihin haluaisin
Tietää, että en halua oppia matematiikkaa
tai kohtuullisuutta
inhota sitä ja olla silti muuttamatta
Ottaa koulun jälkeen ruokaa lautaselle
katsoa sitä inhoten, vaikka on nälkä
Etsiä lempikorua hyllystä
olla löytämättä ja itkeä merkityksettömän pitkään
Yrittää pukeutua värikkäisiin vaatteisiin
miettiä, miksi värit sopivat kaikille muille paitsi minulle
Koittaa tanssia välittämättä
mutta pelätä liikaa, että näytän typerältä
Unelmoida kauniista kynsistä
ja silti pureskella ne lyhyiksi
Kadehtia laihempia
tietää samaan aikaan, ettei ulkonäkö tee minua onnelliseksi
Lähteä kouluun kevätkengissä
tietää, että jalat jäätyy kuitenkin
Pelätä pimeää
vaikka yövalo on päällä
Tavoitella pitkiä hiuksia
silti leikata ne monta kertaa lyhyiksi
Jättää hampaat pesemättä illalla
valehdella itselleni, "korvaan tämän kyllä aamulla"
Inhota parasta ystävää
silti rakastaa niin, että sattuu
Kirjoittaa itsesäälistä
ja tehdä olo vain pahemmaksi
Katsella ikkunasta kaunista säätä
mennä ulos, ja inhota samaa auringonpaistetta
jota juuri katsoin ihaillen ikkunasta
Ikävöidä onnea
ikävöidä kadotettua toivoa
mihin minä katosin?


Tältäkö se tuntuu


Askeleet kulkevat takaperin
lähtöpisteeseen ja vähän sen taakse
raskaat askeleet
ja raskaat ajatukset
mutta silti pieni toivo
ja pieni pala onnea mukana
en halua päästää siitä irti
ikinä