Ja nyt minä ymmärrän

Pieni tyttö ikkunan äärellä

kyyneleet ovat patoutunut salaisuus

"minulla on ikävä sinua isä"

hän on kaukana

toisessa maassa

ja silti seisoo ikkunasta 

kymmenen metriä tuonnempana

iho verestävänä katsoo suoraan silmiin

"minä luulen

että minä taisinkin olla se 

joka tappoi hänet"

pienessä mielessä lapsen viattomuus

on tahrautunut jo kauan sitten

mutta menee vielä aikaa

ennenkuin hän itse ymmärtää

ja silloin

totuus on musertava

Private

Joskus kun olen yksin

palaan siihen taloon, jossa

murhasin sinut ja itseni jo kerran

jokainen heijastava pinta

on lattialla sirpaleina, joilla

kävelen niin pitkään, etten enää

tunne verestävissä jaloissa kipua

miten muka voisin kertoa

minä olen murhaaja

ja vainoan vielä kuollutta ruumista

ja jokainen hymysi

tai niiden nautinto

on syvä viilto siinä kohtaa

jonka olen myrkyttänyt kipeimmällä inholla

eikä kukaan voi ymmärtää

millaisen helvetin olen rakentanut

itselleni, pääni sisällä

Minun vuoteni ovat pelkkä katoavainen hetki

Tiedän, että sinä rakastat häntä

sama varjo eri ruumiista

aina enemmän kuin minua, tietenkin

se on ennalta-arvattavan helppoa

hymysi on aina aidompi hänen kanssaan

enkä minä voi koskaan

yltää kenenkään heistä tasolle, tai olla

riittävä korjaamaan sinut

kun en osaa korjata itseänikään

"miten voisit tuntea hänet

opettele edes tuntemaan itsesi

olet typerä ja sokea"

ja kun kerrot, miten paljon sinä nautit

heidän kanssaan

olen niin onnellinen puolestasi

vaikka minuun sattuu, kuin tuhat neulaa työnnettäisi

kynsieni alle

niiden, joilla raavin sinua

vaivaten

kun olisit oikeasti kunnossa

ilman minua

Se tyttö

Minä olen se tyttö, joka ensimmäisenä päivänä

istui väliinne ruokalassa

koitin olla rohkea, jotain muuta kuin pelkkä minä

et sinä kai edes muista

miten katseesi oli täynnä ivaa ja inhoa

ja siitä päivästä lähtien

en pysty pidellä kahvikuppia kädessä

kun pelon ja häpeän tuoma tärinä

paiskaa sen kumminkin sirpaleiksi seinään

ja lattialle leviää musta lammikko kipua

ja te katsotte minua niinkuin olisin

huonompi ja velvoitettu säälittäväksi

minä olen se tyttö, joka jokaisena päivänä

lukee portaikossa yksin kirjaansa ja toivoo

ettei kukaan enää katsoisi, sillä minä olen

aina se häväisty tyttö

joka on sotkenut itsensä ja kirjojensa sivut mustalla

suttuiset viivat päällekkäin kaltereina

joiden läpi työnnätte puhtaita käsiä

miksi tahdotte vaivautua enää

ei kukaan teistä halua olla niinkuin minä

Running from myself

Nopeat askeleet lipsuvat jäällä

kävelen hänen takanaan, katson

kuinka vinosti hän kävelee

epätodellisen hidas hetki

ohitan sen nopeasti, vilkaisematta

hän pysähtyy tuijottamaan minua

hän on paha

ja hän tietää että minäkin olen

hän tietää, että ansaitsen sen

pelko vyöryy ylitseni kun yritän mennä

hänen äänensä on epäinhimillisen matala

ja hän sanoo vain yhden sanan

minun nimeni

kuin kutsuen

se on kai menolippuni helvettiin

hatarat askeleet puolijuoksuksi yltyen

pakenen kuviteltua pahaa

sitä, joka kuitenkin seuraa sisällä