torstai 18. syyskuuta 2014

Kaunis kuolema on illuusio


Helvetin ovet ovat avoinna
ja olen lähettänyt sinne sata hakemusta
tietäen, etten niillä pääse sisään
sillä niistä puuttuu aina jotain
allekirjoitus vinolla käsialalla
tai päivämäärä, jolloin synnyin tähän maailmaan
haaleaksi kiiltokuvaksi tekaistulla hymyllä
enkä edes muista henkilötunnustani
sitä, mikä määrittelee yksilöllisyyden
ja silti kuuluvuuden harmaaseen massaan

minä halusin menolipun Helvettiin
ja he sanoivat
etten ole tarpeeksi kuollut sinne vielä

torstai 11. syyskuuta 2014

Sadetanssi


Minulla oli päälläni se valkoinen mekko, josta sinä pidit hirveästi. Se myötäili vieläkin vartaloani, vaikka olin laihtunut. Sinä sanoit, että olin riutunut. Sanoit, että olin silti taivaallisen kaunis.
Silloin satoi vettä niin kuin taivas olisi itkenyt kuollutta äitiään. Se teki minut surulliseksi, mutta sinä rakastit sadetta. Halusit viedä minut sinne, tanssia kanssani siellä.
Minä rakastin sinua ja minä tanssin sinun kanssasi sateessa.
Sinä pitelit käsiäsi kaventuneella lantiollani ja keinutit minua lähelläsi. Minua paleli, mutta en kai enää halunnut lähteä. Sinun tanssisi oli niin kaunista. Vaikka sinä et edes osannut tanssia.
Välillä tuntui, etteivät jalkani kantaisi enää, mutta sen ei annettu häiritä. Sinä kuitenkin kantaisit minut, aina. Sadepisarat tuntuivat kuin pieniltä neuloilta paperisella ihollani. Ne veivät tunnon kaikesta muusta, paitsi sinun lämmöstäsi.
Sinun vino hymysi oli minulle kuin huumetta. En saanut silmiäni irti siitä.
Me olimme siellä niin pitkään, että meidän sormemme rypistyivät kuin vanhuksilla. Eivätkä minun paljaat jalkani tunteneet enää edes pikkukivien painautumista niihin. Meidän hengityksemme pyörteili ilmassa huuruna ja sinun hiuksesi roikkuivat märkinä puoliksi silmilläsi.
Ja kaikki oli kaunista.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sinäkin kuihdut


Lehdet ovat harmaita
ja ne vähäiset kukat, joita on jäljellä
kuihtunutta ja vetistä
kaikki maku ja väri uitettu pois
kaikesta
ja se makaa lammikoina
siellä nurkan takana
minne kukaan ei uskalla mennä

Kävelen ja kengät kastuvat
ja sukatkin
mutta ei siitä välitetä, kun ei ole enää tuntoa
se katosi sinne
missä kaikki lakkasivat välittämästä

torstai 28. elokuuta 2014

Jättäkää minut rauhaan


Ole hiljaa
minun korvani puhkeavat tästä kaiusta
etkä sinä edes
sanonut mitään

Kello on kai pysähtynyt
"lopeta
tyhmä tyttö"
niin, sinä koitat auttaa ja minä
väännän sanasi nurinkurin
ja koitan olla purskahtamatta itkuun
tiedän, että se olisi
sopimatonta ja irrelevanttia
sellaisilla sanoilla täällä puhutaan
enkä minä halua puhua teille selkokieltä

Puhu niistä asioista, joita en koskaan tajua
minä olen kuuro ja sokea
vain niille asioille, jotka ovat kauniita

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Häpeän sitä


Hädin tuskin teidän kämmentenne kokoiset jalat
ne pienet, ja pulleat
tepsuttelee kaapille ja kurkottaa ylähyllylle muki pienessä kädessä
"mene pois tieltä"
tönäiset ja minuun sattuu
ja te vain sanotte
"älä aina ole naama nurinpäin"

nurinkurisesti
kieroutuneesti
jotenkin salaa halusin, että saisitte minut itkemään
ja tuntisitte itsenne pahoiksi