maanantai 22. syyskuuta 2014

Kunpa sinä voisit tehdä sen välittämättä


Minä en ollut koskaan luotu tähän
haaveilin tästä aina, hapuilin sormenpäillä
vaikka ne olivat kylmät
ja rakkaus on lämpöä
puhdasta halua
sitä, mikä minulla on
vääntyneenä ja pelkistettynä, piilotettuna häpeänä

Minä en halunnut antaa itseäni kenenkään käsiin
ne kädet kuolevat minua koskettaessaan
ja niin kävi
enkä minä osaa kiivetä haudastasi pois
kun haluan vain nukkua jääkylmän ruumiisi vieressä

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Melkein


Kuvaton tyttö
jolla oli valkoinen varjo
melkein läpinäkyvä
melkein
ja hän oli niin pieni
että hänet olisi voinut sulkea lasipurkkiin
pitää siellä, omanaan
katsella ikkunan läpi ja melkein koskettaa
melkein
kunhan vain muistat 
iskeä purkin kanteen reikiä
ettei hän lakkaa saamasta henkeä
sillä sinähän vain melkein haluat tappaa hänet
melkein

torstai 18. syyskuuta 2014

Kaunis kuolema on illuusio


Helvetin ovet ovat avoinna
ja olen lähettänyt sinne sata hakemusta
tietäen, etten niillä pääse sisään
sillä niistä puuttuu aina jotain
allekirjoitus vinolla käsialalla
tai päivämäärä, jolloin synnyin tähän maailmaan
haaleaksi kiiltokuvaksi tekaistulla hymyllä
enkä edes muista henkilötunnustani
sitä, mikä määrittelee yksilöllisyyden
ja silti kuuluvuuden harmaaseen massaan

minä halusin menolipun Helvettiin
ja he sanoivat
etten ole tarpeeksi kuollut sinne vielä

torstai 11. syyskuuta 2014

Sadetanssi


Minulla oli päälläni se valkoinen mekko, josta sinä pidit hirveästi. Se myötäili vieläkin vartaloani, vaikka olin laihtunut. Sinä sanoit, että olin riutunut. Sanoit, että olin silti taivaallisen kaunis.
Silloin satoi vettä niin kuin taivas olisi itkenyt kuollutta äitiään. Se teki minut surulliseksi, mutta sinä rakastit sadetta. Halusit viedä minut sinne, tanssia kanssani siellä.
Minä rakastin sinua ja minä tanssin sinun kanssasi sateessa.
Sinä pitelit käsiäsi kaventuneella lantiollani ja keinutit minua lähelläsi. Minua paleli, mutta en kai enää halunnut lähteä. Sinun tanssisi oli niin kaunista. Vaikka sinä et edes osannut tanssia.
Välillä tuntui, etteivät jalkani kantaisi enää, mutta sen ei annettu häiritä. Sinä kuitenkin kantaisit minut, aina. Sadepisarat tuntuivat kuin pieniltä neuloilta paperisella ihollani. Ne veivät tunnon kaikesta muusta, paitsi sinun lämmöstäsi.
Sinun vino hymysi oli minulle kuin huumetta. En saanut silmiäni irti siitä.
Me olimme siellä niin pitkään, että meidän sormemme rypistyivät kuin vanhuksilla. Eivätkä minun paljaat jalkani tunteneet enää edes pikkukivien painautumista niihin. Meidän hengityksemme pyörteili ilmassa huuruna ja sinun hiuksesi roikkuivat märkinä puoliksi silmilläsi.
Ja kaikki oli kaunista.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sinäkin kuihdut


Lehdet ovat harmaita
ja ne vähäiset kukat, joita on jäljellä
kuihtunutta ja vetistä
kaikki maku ja väri uitettu pois
kaikesta
ja se makaa lammikoina
siellä nurkan takana
minne kukaan ei uskalla mennä

Kävelen ja kengät kastuvat
ja sukatkin
mutta ei siitä välitetä, kun ei ole enää tuntoa
se katosi sinne
missä kaikki lakkasivat välittämästä