Koruton inho - Prinsessaleikkien lomassa

Prinsessamekoissa

tyllihelmat hulmusivat, kun kiipesimme sängylle

ja hypimme, vaikka oli kielletty

Tiedostamatta ajattelin, että sinä olit kauniimpi

minä lapsenpyöreydessäni olin kömpelö ja arka

ja varkain inho tanssi mieleeni

En tiennyt, mikä minussa oli erilaista, väärää

mutta tunsin sen olemassaolon viattomuutenikin läpi

jo silloin taisin ottaa pieniä askelia kuoppani pohjalle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jostain iski inspiraatio ryhtyä kirjoittamaan runosarjaa tai -kokoelmaa. Päätin, että tahdon kirjoittaa minäkuvani kehittymisestä, sillä se on teema, jonka ympärillä mun ajatukset ovat pyörineet läpi elämän hyvin tiuhaan. Kirjoitan tätä sarjaa Koruton inho -otsikon alla. Saa nähdä, kuinka pitkälle vien tämän asian, mutta tahdon ainakin aloittaa ja kokeilla.

Variskaa jo päältäni

Asun joka toinen päivä jonkun toisen nahkoissa

sellaisen tytön, joka hymyilee itselleen, opettelee ymmärtämään

ja seuraavana päivänä taas palaan niihin nahkoihin,

joiden tilalle piti luoda uudet vuosikymmen sitten

toisinaan minusta tuntuu

etten osaa mitään muuta kuin jäädä kyhjöttämään omaan surkeuteeni

mutta ennen minusta tuntui siltä aina.

"Jonain päivänä"

Loputtomia puheita huomenna aloittamisesta,

mutta se päivä on nyt

Tänään

Minä olen kaunis, minä olen hyvä

minä pystyn mihin vain

minä olen kykenevä

elämään, hengittämään, tuntemaan

tanssimaan eturivissä hymyn poltellessa kasvoilla

vetämään henkeä ja katsomaan silmiin jumalia, kun laulan satakielen lailla

luomaan paperille uuden maailman omilla käsilläni

rakastamaan pyyteettömästi, vaikket olekaan satujen prinssi

hymyilemään, vaikka yöt saavat minut värisemään

nousemaan siivilleni tiputtuani maailman katolta

ja jossain huomisessa uskomaan tähän kaikkeen.

Ne ovat vain minun luurankojani

Neljättä päivää peräkkäin pyyntöjä siitä, että huomaisitte minut

nöyryytys, jota olette liian tyhjäpäisiä näkemään

ja minä liian pelkuri kertomaan

kerran makasin sängyssäni jalat mustelmilla toivoen, että olisikin käynyt pahemmin

ja te sanoitte olevanne täällä minua varten, vaikka heti sinä päivänä

viikkoja meni, ennen kuin teillä oli aikaa, halua, kiinnostusta

suljettiin luurangot kaappiin ja ne vieläkin tuijottavat silmättömillä aukoillaan minua öisin

ajoittain jopa tanssivat painajaisuniini kalistellen luitaan

ettekä varmaankaan huomaa, mutten ole katsonut teitä enää samalla tavalla

enkä enää luota itseeni sitä vähääkään teidän seurassanne

ei tulisi teidänkään luottaa

Älä jätä minua yksin

Sinun sanasi ovat sulaa hattaraa

katsot varmaan niiden lomasta minua vieläkin samoilla silmillä

ja vastaan hampaat irvessä rottia suupielistä karkaillen

tietämättä, mikä minussa on vikana, kun en osaa taaskaan käyttäytyä

Minusta tuntuu, kuin tuhat kirosanaa pyrkisi sisälmyksistäni ulos

mutta kun ovia ei ole, täytyy rikkoa ikkunat

ja lasinsirpaleet tekevät rumaa jälkeä pudotessaan pehmeyteen

niin paljon vihaa asuu minussa, että räjähdän kohta