Kuolonkukkia

Hiljentyisitkö, jos tietäisit

millaisia kuvia nään sinusta öisin

raiskaat minut viattomalla hymyllä ja kauniilla käsillä

älä tarvitse minua, kiltti älä

minä en halua olla sinun häkkilintusi

tai edes se eläintarhan kaunein riikinkukko, jota ihaillaan kaukaa

miltäköhän tuntuu kuristua kukkaseppeleisiin

tukehtua suudelmiin, pudota pohjattomaan syliin

pelkään vieläkin, että herään ruumiisi viereltä

Luojani, olet kuitenkin

Aamu toisensa jälkeen, rukous on vain äänetön voihkaisu

pakota tänäänkin, valehtele voima, joka saa jaksamaan

pitämään totuuden kylmässä päässä ja valheen puolitiessä

olet minuun syövytetty kirous, henkireikäni

se, mikä saa katseen tyhjenemään pimeyteen

sinut luulemaan, että olen sinusta humaltunut, 

minä olen jostain pahemmasta päihtynyt

ilmestyksesi aseteltuina tielleni, ojasta katsoo siipirikko enkeli

voisin kirjottaa alaisenasi Raamatun uusiksi

Parempi puolisko

Päässä huutaa se sama ääni kuin aina

se on samanlainen kuin minun omani, muttei sama 

eihän?

taasko sinä menit muiden mukana sinne, missä he tekevät sitä syntiään

kaikkien keskellä alistuit, likasit itsesi

sinä olet saastainen ja häpäisty, minä en kestä katsella sinua

sehän voi vaikka olla tarttuvaa

mene helvettiin pilaamasta minun täydellistä maailmaani

Jumalankaan edessä en voi sinua enää näyttää, tai edes uhrata

arvosi on haihtunut niin mitättömäksi, ettei sinusta ole enää mihinkään

ja mieleni tekisi paloitella sinut, kuoria lihasi nauhoittain pois

tappaa sisältä, viedä kaikki syntiset mielihalusi

niin voisit olla minun kuvani, minun luomukseni

hento ja särkyvä, epäihminen

Uudelleensyntynyt

Siellä oli taianomaisen kaunista kaikesta karuudestaan huolimatta

minun jalkani olivat turrat parin askeleen jälkeen, mutten pysähtynyt

yksinäisyys oli ylin ystävä ja minä itseni herra

ja minun oli pakko vain avata korvani sille soivalle hiljaisuudelle

sellaiseen paikkaan olisin tahtonut eksyä, jäädä sinun löydettäväksesi

tai ehkä piiloutua ikuisiksi ajoiksi

en ole ikuisuuksiin tuntenut sellaista lapsenomaista halua seikkailla

tanssia itsensä unohduksiin auringon alla

uskallusta lähteä suuntaan, jossa on minulle tuntematon polku

ne upottavat mättäät, joissa kenkäni kastelin

johtivat korkeimmalle maalle

ja sieltä näki koko maailman

Yhtenä päivänä

Olen tuntenut itseni liian suureksi

maailmankaikkeuden täyttäväksi ylijäämäksi

sekundaa yli äyräiden

ja silti niin pieneksi

vaatimusten vastaanottajaksi, silmätikuksi

tarkkailtu jälkeenjäänyt liian suuressa joukossa

epäsiistiksi, ajatukset ja seuraamukset ympäri taloa

liimattuina kattoon ja kaatuneina pinoista rikkinäisiksi yksilöiksi

kykenemättömäksi, kun sanat puuroutuvat korvissa ja

sinun hymyysi vastaaminen tuntuu petolliselta, niin kuin 

minussa asustaisi paholainen

pelokkaaksi tyhjän päällä ja puhkikuluttamillanne urilla

eksyksissä haarautuvilla poluilla ja avarissa saleissa

turhaksi, sillä sinä et puhu enää

sinä et ikävöi tai tarvitse mitään ja minä tarvitsen kaiken

epäonnistuneeksi ollessani tietämätön ja kykenemätön

vastaamaan sinulle niin kuin olisin normaali

kylmäksi, kun koitan kaikkeni, että teidän olisi hyvä olla

vaikka minä olenkin ainainen ilonpilaaja, pelkuri, vätys

elottomaksi auton alle ajamisen tuntuessa jännittävältä

mustat sukat jalassa ja kaikille annetaan rukkaset

ei-toivotuksi, näenhän minä

miten te katsotte