torstai 18. kesäkuuta 2015

Pelko siitä, että kaikki on hyvin


Oletko koskaan miettinyt, mitä sinä minusta haluat
en usko sinun sielusi huutavan likaisia kyyneliä
silmäpakoisia vaatteita, jotka välttävästi peittävät arvet
likaisia hiuksia, kun en vaan jaksanut

en halua
tavata vanhempiasi, nähdä sinun itkevän
kuulla niitä kolmea sanaa
jäädä odottamaan, kun sinä lähdet sotaan
hyväksyä virheitäsi, uneksia sinusta
oppia hengittämään kanssasi samaan tahtiin
tuntea itseäni hyväksi
vaihtaa katseita, ajatella tulevaisuutta
ei minulla ole sellaista

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kirje


Sinulta opin sen, milloin pitää hymyillä, aina
päänsisäiset sodat eivät ole syy itkeä, ne eivät ole oikeita
pyysin pelastusta, muttet sinä ollut koskaan sellaiseen kykeneväinen
ajelehdit itse murtovesissä uimataidottomana
ja minä olin se, joka osoitti rannalta häilyväistä valoa
minä kuvittelin voivani pitää kokonaista elämää käsissäni
tai ainakin kasata sen painon harteilleni
ymmärräthän sinäkin, että meidän välillämme vallitsi sairaus
enkä minä enää halua sinua elämääni
pakkomielteeksi, addiktioksi vailla vieroitushoitoa
halusin hukkua huokauksiisi
tukehtua suudelmiisi ja hajota painosi alla palasiksi
lämmintä syliä en osannut kaiken jälkeen enää edes toivoa

torstai 21. toukokuuta 2015

Kuolonkukkia


Hiljentyisitkö, jos tietäisit

millaisia kuvia nään sinusta öisin
raiskaat minut viattomalla hymyllä ja kauniilla käsillä
älä tarvitse minua, kiltti älä
minä en halua olla sinun häkkilintusi
tai edes se eläintarhan kaunein riikinkukko, jota ihaillaan kaukaa
miltäköhän tuntuu kuristua kukkaseppeleisiin
tukehtua suudelmiin, pudota pohjattomaan syliin
pelkään vieläkin, että herään ruumiisi viereltä

maanantai 4. toukokuuta 2015

Luojani, olet kuitenkin


Aamu toisensa jälkeen, rukous on vain äänetön voihkaisu
pakota tänäänkin, valehtele voima, joka saa jaksamaan
pitämään totuuden kylmässä päässä ja valheen puolitiessä
olet minuun syövytetty kirous, henkireikäni
se, mikä saa katseen tyhjenemään pimeyteen
sinut luulemaan, että olen sinusta humaltunut, 
minä olen jostain pahemmasta päihtynyt
ilmestyksesi aseteltuina tielleni, ojasta katsoo siipirikko enkeli
voisin kirjottaa alaisenasi Raamatun uusiksi

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Parempi puolisko


Päässä huutaa se sama ääni kuin aina
se on samanlainen kuin minun omani, muttei sama 
eihän?
taasko sinä menit muiden mukana sinne, missä he tekevät sitä syntiään
kaikkien keskellä alistuit, likasit itsesi
sinä olet saastainen ja häpäisty, minä en kestä katsella sinua
sehän voi vaikka olla tarttuvaa
mene helvettiin pilaamasta minun täydellistä maailmaani
Jumalankaan edessä en voi sinua enää näyttää, tai edes uhrata
arvosi on haihtunut niin mitättömäksi, ettei sinusta ole enää mihinkään
ja mieleni tekisi paloitella sinut, kuoria lihasi nauhoittain pois
tappaa sisältä, viedä kaikki syntiset mielihalusi
niin voisit olla minun kuvani, minun luomukseni
hento ja särkyvä, epäihminen