Itkin tyynyliinan märäksi helpotuksesta
kun tunnut niin tärkeältä kaikessa vähäpätöisyydessäsi
sillä mitään en toivo niin kuin hymyä kasvoillesi, jotka ovat kauneimmat surumielisyydessäsi
sinä pistit pienen tytön ymmärtämään, mitä on olla naiivi
tahdoin antaa itseni välineeksi (yhä edelleen)
ota vaikka väkivalloin, minä en välitä
Kuuntelen turhanpäiväisiä tarinoitasi päivästä toiseen
puoliakaan en ymmärrä, toinen puoli ei kiinnosta
vain koska olet se poika, jonka käsken totella mielihaluja
niitä, jotka saavat sinut paisumaan
koska olisin heikkona sinuun, vaikka olisit rumempi kuin kukaan
olisit jäänyt sinne minne lähdit pakoon, minä en halunnut enää sinun vievän jalkoja altani
Mietin joskus mitä sinulle kuuluu
oletko palannut poikaystäväsi syliin ja kuljetko edelleen pysähtymättä päiväkausia
jos näkisin äitisi kaupungilla, menisin piiloon kiusallisiksi muuttuneita kysymyksiä
joskus luvattiin, ettei ikinä unohdeta
ei vaikka kuvioihin tulisi poikia tai oltaisiin eri puolilla maata
meidän utopiamme oli kaunis illuusio
Näen sinut edelleen alttaritaulussani
pienin käsin mielessäni valoin sinut jumalaiseen muotoon
huolesta olen ollut sokea jo kuukausia, ethän romahda
haluaisin toimia laskuvarjona, mutta minusta ilma juoksee läpi
kuinka sinä pidit minusta aina huolta, vaikka kiukuttelin
niin minäkin haluaisin olla sinun turvasi
