Kipu olemassaolosta

Silmät ovat arastaneet päiväkausia

unenpuutteesta ja tahroista silmäluomilla

onttoja kyyneliä hehkuville poskille

Selkä liimattuna lattiaan tuijotan sokaisevaa kattolamppua

ääni jää pyörimään korviin ja valo porautuu aivoihin asti

takaraivossa jyskyttää

"Mitä helvettiä teen täällä?"

Nähdään taas ensi tiistaina

Olet kai sinäkin huomannut, kuinka räpyttelen ripsiäni hiljaisuudessamme

viikkokausia olen koittanut uskotella itselleni, että siellä minua ei itketä

pakko tässä on olla jokin muu syy

Halu nostaa jalat tuolille ja käpertyä omaksi itsekseni on raastava

mutta tiedäthän sinä, miten ensimmäistä kertaa istut nojatuoliisi

etkä valitse vieressä lepäävää sohvaa seuraavillakaan kerroilla

Jos tarjoaisit kahvia, minä kieltäytyisin tahtomattani

sillä tasolla on suhteemme luontevuus

miten minä olen vieläkin tien alussa, vaikka aikaa on kulunut loputtomasti

Ja kuinka sanasi saavatkaan minut vihaamaan itseäni

enemmän kuin koskaan, haluan oikeasti repiä minuuteni palasiksi

porraskäytävässä, kyynelsilmäisenä pelkään vastaantulevia naapureitasi

Viimeksi tänään vuodatin kyyneleitä

Minä en oikeasti tiedä, olenko minä väärinymmärtäjä

vai sinä julma, epäoikeudenmukainen

vilpittömästi halusin vain onneasi

kyynelsilmäinen oli huojennukseni hyvinä päivinäsi

silti niin kuin sanoitkin, aina päädyttiin siihen yhteen

toisen turhauman sumupilveen, toisen pelon ajatuspyörään

Ja koska tiedän sinun vetävän minua puoleesi mielipuolisesti

minä poistin sinut

Vuosi unia

Jotenkin sinä taas kulkeuduit peittoni alle

ihan vahingossa otin takaisin sen, mitä vaalin puhtaasti säälistä

sallin sinun koskettaa hennosti, pitää omanasi 

ja käytin kaikki voimani, etten antanut ylen

Pelkäsin murskautuvani painosi alle

sinun ja kuvottavien halujesi puristuksiin

sisimmässäni tahdoin raapia vatsasi vereslihalle

katsoa, kun nukut ikuisesti

Viime yönä välitin monesta

Itkin tyynyliinan märäksi helpotuksesta

kun tunnut niin tärkeältä kaikessa vähäpätöisyydessäsi

sillä mitään en toivo niin kuin hymyä kasvoillesi, jotka ovat kauneimmat surumielisyydessäsi

sinä pistit pienen tytön ymmärtämään, mitä on olla naiivi

tahdoin antaa itseni välineeksi (yhä edelleen)

ota vaikka väkivalloin, minä en välitä

Kuuntelen turhanpäiväisiä tarinoitasi päivästä toiseen

puoliakaan en ymmärrä, toinen puoli ei kiinnosta

vain koska olet se poika, jonka käsken totella mielihaluja

niitä, jotka saavat sinut paisumaan 

koska olisin heikkona sinuun, vaikka olisit rumempi kuin kukaan

olisit jäänyt sinne minne lähdit pakoon, minä en halunnut enää sinun vievän jalkoja altani

Mietin joskus mitä sinulle kuuluu

oletko palannut poikaystäväsi syliin ja kuljetko edelleen pysähtymättä päiväkausia

jos näkisin äitisi kaupungilla, menisin piiloon kiusallisiksi muuttuneita kysymyksiä

joskus luvattiin, ettei ikinä unohdeta 

ei vaikka kuvioihin tulisi poikia tai oltaisiin eri puolilla maata

meidän utopiamme oli kaunis illuusio

Näen sinut edelleen alttaritaulussani

pienin käsin mielessäni valoin sinut jumalaiseen muotoon

huolesta olen ollut sokea jo kuukausia, ethän romahda

haluaisin toimia laskuvarjona, mutta minusta ilma juoksee läpi

kuinka sinä pidit minusta aina huolta, vaikka kiukuttelin

niin minäkin haluaisin olla sinun turvasi