Sinun ei koskaan pitänyt saada tietää

Kävelen. Istun. Odotan. Hengitän. 

Kätesi koskettimilla

et tunnu edes huomaavan minua

tuoksut vaniljalta, hymyilet utuisesti ja minä vain

asettaudun viereesi kaikessa pienuudessani

Etuoikealla peili, josta näen itseni kehyksiä hipoen

ja kuinka tahtoisinkaan paiskata sen kasvot vasten lattiaa

ja tuolissasi sinä ja vieno, odottava hymysi

keuhkoni ovat rohisten hajota liitoksistaan, kun vedän henkeä

Vaimeaa kaikua pääni sisällä

kädet etsivät kuumeisesti paikkaansa, löytämättä sitä ikinä

avaat torahampaisen kitasi ja tiedän jo hajoavani

kyyneleiden kirvotessa silmiin painun lattian läpi polvea myöten

"Tehdään se yhdessä", sinä sanot ja polte kasvoillani on sietämätön

unohdan, kuinka hengitetään ja

mieleni tekee repiä hiukset päänahkoineen irti

katsotte vain hiljaa ja silmistänne huokuu peitetty järkytys

Ulos astuessa annan kuluneen vartin aikana yltyneen sateen

valua päälleni niin kuin huonoissa elokuvissa

ja autoon lukittautuessani

kyyneljuovat poskillani ovat kuumia ja vapaita

Kipu olemassaolosta

Silmät ovat arastaneet päiväkausia

unenpuutteesta ja tahroista silmäluomilla

onttoja kyyneliä hehkuville poskille

Selkä liimattuna lattiaan tuijotan sokaisevaa kattolamppua

ääni jää pyörimään korviin ja valo porautuu aivoihin asti

takaraivossa jyskyttää

"Mitä helvettiä teen täällä?"

Nähdään taas ensi tiistaina

Olet kai sinäkin huomannut, kuinka räpyttelen ripsiäni hiljaisuudessamme

viikkokausia olen koittanut uskotella itselleni, että siellä minua ei itketä

pakko tässä on olla jokin muu syy

Halu nostaa jalat tuolille ja käpertyä omaksi itsekseni on raastava

mutta tiedäthän sinä, miten ensimmäistä kertaa istut nojatuoliisi

etkä valitse vieressä lepäävää sohvaa seuraavillakaan kerroilla

Jos tarjoaisit kahvia, minä kieltäytyisin tahtomattani

sillä tasolla on suhteemme luontevuus

miten minä olen vieläkin tien alussa, vaikka aikaa on kulunut loputtomasti

Ja kuinka sanasi saavatkaan minut vihaamaan itseäni

enemmän kuin koskaan, haluan oikeasti repiä minuuteni palasiksi

porraskäytävässä, kyynelsilmäisenä pelkään vastaantulevia naapureitasi

Viimeksi tänään vuodatin kyyneleitä

Minä en oikeasti tiedä, olenko minä väärinymmärtäjä

vai sinä julma, epäoikeudenmukainen

vilpittömästi halusin vain onneasi

kyynelsilmäinen oli huojennukseni hyvinä päivinäsi

silti niin kuin sanoitkin, aina päädyttiin siihen yhteen

toisen turhauman sumupilveen, toisen pelon ajatuspyörään

Ja koska tiedän sinun vetävän minua puoleesi mielipuolisesti

minä poistin sinut

Vuosi unia

Jotenkin sinä taas kulkeuduit peittoni alle

ihan vahingossa otin takaisin sen, mitä vaalin puhtaasti säälistä

sallin sinun koskettaa hennosti, pitää omanasi 

ja käytin kaikki voimani, etten antanut ylen

Pelkäsin murskautuvani painosi alle

sinun ja kuvottavien halujesi puristuksiin

sisimmässäni tahdoin raapia vatsasi vereslihalle

katsoa, kun nukut ikuisesti