Vainojen ajamana
minä kaivaudun maan alle
silmät mullasta täyttyen
syvimpiin syövereihin
rakennan itselleni bunkkerin
äänieristeenä omat käteni
painettuna tiukasti kuuroutuneisiin korviin
kupolikaton peitteenä
ystävieni katkotut kädet
ulko-ovessa kymmenen lukkoa
joiden avaimet nielen
ja säilytän ikuisesti vatsassa
on vain minä
ja muutama ystävä joiden olemassaolosta en tiedä
autuas yksinäisyys
mutta se on kuitenkin kovin häilyvä
kasvoihin piirretyt sotamaalaukset
ovat ei kenenkään nähtävillä
erakko
hylkiö
elämäsi ei ole loistokas
vaikka käyttäisit vihollista vastaan torjunta-ainetta
myrkytä ennemmin itsesi
ja äkkiä
on vihollinenkin poissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti