Hän kurkistaa pitkien jään huurtamien heinien takaa suurilla sinisillä silmillään. Hän, pieni pakkasen purema poika hypähtelee kengänkannoillaan ylittäessään huteran, puron yli siltana kulkevan lankun. Hänen kenkiensä pohjat narahtelevat pistävästi, vaikka hän kuinka yrittää hiipiä ääneti. Vieno pakkastuuli puhaltaa ilmassa, Pakkasukko on kai herännyt uniltaan.
Pienen pojan lumenvalkeat hiukset hapsottavat kauhtuneen, harmaan takin hupun alta. Takin liepeet hipovat maata hänen keveiden askelten viedessä eteenpäin. Pienet henkäykset, jotka hänen kapeilta huuliltaan pakenevat, ovat valkoista, pyörteilevää usvaa ilmassa.
Suuret lumihiutaleet alkavat tippua taivaalta. Ne tanssivat pojat yläpuolella ja laskeutuvat hänen viiman syliinsä sulkeman vartalonsa päälle. Hiljalleen poika muuttuu yhä valkeammaksi, hiljalleen hän katoaa lumeen. Lumihiutaleet ovat hänen valkeita ystäviään, ne ottavat hänet osaksi itseään ja tuovat hänelle turvan.
Pieni, kotoa eksynyt poika kumartuu, hän vilkaisee olkansa yli ja käpertyy ruusupuskan juurelle. Kaikki ruusut ovat kuihtuneet ja pudonneet maahan, peittyneet lumella, mutta piikit ovat tallella. Niin poika istuu piikkien saartamana, omalla pienellä, lumisella pedillään.
Niin hän istuu ja odottaa kevättä.
Oon parin päivän sisällä huomannut, kuinka inspiroivaa muumimusiikki on. Melkeinpä voin sanoa rakastavani näitä kappaleita :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti