Bittersweet: lokakuuta 2013

torstai 31. lokakuuta 2013

tiistai 29. lokakuuta 2013

Ne hetket ovat mustia

Tuhansia kyyneliä takanapäin

silloin se mies vuosi pihalla verta

oli Kuoleman ruokana

eikä yhtäkään kyyneltä ole kulunut siitä

se mies katsoi minua ikkunan takaa

se anoi minulta apua

ja minä pelkäsin

lauantai 26. lokakuuta 2013

Istun parvekkeella, pienet jalkani roikkuvat metallisten kaiteiden välistä ja heilutan niitä tuulessa. Puristan kylmää metallia käsilläni ja painan pääni alas. Olen niin pieni tässä maailmassa, olen niin pieni ja läpikuultava. Jään suurien ihmisten jalkoihin, jään heidän mustien varjojensa alle.
Katselen kaiteiden välistä kadulle. Katulamppujen kirkas valo heijastuu märästä asfaltista oranssina hehkuna. On jo niin kylmää ja pimeää. Puhallan kapeilta huuliltani haaleaa usvaa ilmaan ja katson kuinka se hiljalleen katoaa, katson kuinka katulamputkin sammuvat yön hiipiessä kaupunkiin. Yön tuoman pimeyden kanssa käsi kädessä katuja pitkin lipuu pelko.
Ne kiipeävät toisiinsa sidottuina minun pienelle parvekkeelleni, ne ryömivät kaiteiden välistä suoraan syliini, suoraan sisälleni. Ne raottavat sydämeni kuluneita saranoita ja ahtautuvat sisään, vaikka tilaa ei ole. Pelko ja pimeä, ne kaksi ystävystä valtaavat minut taas, kerta toisensa jälkeen.
Kaivaudun käsieni alle. Kierrän ne pääni yläpuolelle, ne sotkevat jo entuudestaan takkuiset hiukseni. Jokin takoo päätäni, kuin kipu ilman tuskaa.
Heilautan vartaloni vasten parvekkeen kaiteita. Heilautan vartaloani uudelleen. Kovempaa. Yhä kovempaa iskeydyn kylmiä kaiteita päin.

Help, I have done it again
I have been here many times before
Hurt myself again today
And the worst part is there's no one else to blame
Ja pimeys tulee. Se tulee ja peittää minut.

Tunnen kosketuksen. Pieni kosketus ihollani, minun kalpealla, sileällä ihollani. Hellä kosketuksesi juoksee pitkin poskeani kaulalleni, kosketuksesi saa minut muistamaan, miksi olen elossa.
- Me myöhästytään koulusta, sanot hiljaa.
Kauniit huulesi hipovat korvaani kun puhut minulle.
Pienet jalkani, ne roikkuvat vieläkin parvekkeen kaiteiden välistä kohti ikuisuuden päässä näkyvää maata. Veri kiertää niissä vaivoin, vaivoin se koittaa pitää elon jaloissani. Minua särkee joka paikkaan, kun nousen hitaasti ylös. Pimeys on lähtenyt minusta ja jättänyt pelon yksin sisälleni. Luulin, että ne kulkisivat aina käsikkäin. Näen valoa, se helmeilee silmissäsi. Ja silti pelkään.
Silität hiuksiani hennoin vedoin, kun nojaudun vahvoille käsivarsillesi. Pidät minua lähelläsi ja koitat saada vartaloani lämpimäksi.
- Jaksatko sä lähteä? kysyt.
Äänesi on niin täynnä huolta, että säälin sinua.
Kävelemme pitkin tietä koulua kohti. Sitä samaa tietä, jota pimeys ja pelko ylittivät yön saapuessa. Kävellessämme koulun pihaan saan ne samat katseet osakseni, joita olen aina saanut. Ne iskeytyvät minuun kuin puukot, ne repivät minua palasiksi, ne saavat minut rikkoutumaan pala palalta enemmän. Puristat pienen käteni tiukemmin omien sormiesi lomaan.
Kävellessämme sisään saan opettajilta sen saman säälivän katseen, jonka olen aina saanut. Sen säälin vailla tekoja, sen säälin joka ei tule koskaan auttamaan minua.
Minä nukun. Nukun silmät auki, en tiedosta itseäni, en tiedosta ympäristöäni. En tiedosta sitä, kuinka ihmisten katseet porautuvat minuun, kuinka he puhuvat minusta. En tiedä mitä he puhuvat, en tiedä miksi he katsovat.
Ja tiedän kuitenkin.

Ouch, I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found
Yeah, I think that I might break
Lost myself again and I feel unsafe

He ajavat minut nurkkaan. He kutsuvat minua nimillä, joista en saa selvää. Suunnaton tuska vyöryy vartaloni ylitse, kun he lyövät minun jo valmiiksi särkynyttä vartaloa. He iskevät minut kasaan, olen niin pieni ja heidän luomat varjonsa ovat niin mustia, niin täynnä pimeyttä. Ja niin pimeys sukeltaa takaisin sydämeeni ja yhtyy pelkoon.
En voi nähdä muuta kuin pimeyttä, en näe heidän kasvojaan, en kuule heidän ääniään. On niin pimeää, ja minä pelkään niin paljon.
Ja sinä tulet pimeydestä, sinä hohdat valoa. Sinä pelastat minut taas. Ajat heidät pois luotani, huudat heille sanoja, joita en voi kuulla. Suljet minut syliisi, vartalosi tärisee melkein yhtä paljon kuin minun vartaloni. Pidät niin lujaa kiinni, että se sattuu. Ja kuitenkin tuntuu samaan aikaan niin hyvältä.
Viet minut kotiisi, viet minut pois heidän luotaan. Viet minut pois kaikesta siitä pimeydestä. Kun sinä kävelet vieressäni, tuntuu kuin en olisi niin läpikuultava. Tuntuu, kuin olisin oikeasti jotakin.
Viet minut syvälle sinuun, viet minut sydämeesi. Pidät minua tiukasti käsivarsiesi taakse suljettuna, kuljetat käsiäsi vartaloani pitkin ja kuorit pelon pois minusta.

Be my friend
Hold me
Wrap me up
Unfold me
I am small
I'm needy
Warm me up
And breathe me

Otat vartalostani vielä kovempaa kiinni. Kyyneleet kimmeltävät silmissäni, kun nojaudut yhä lähemmäs minua.
Verhosi ovat suljetut. Huoneessasi on hämärää, ei pimeyttä, ei pelkoa, vain sinä ja minä, vain sinun katseesi minun silmissäni. Hymyilen.
Olet niin lähellä. Jokainen sydämesi lyönti iskeytyy vahvana rintaani. Jokainen henkäyksesi painautuu vasten ihoani lämpimänä. Painat huulesi vasten minun huuliani hyvin hellästi. Värisen sylissäsi, kun suutelet minua. Huulesi maistuvat onnelta.
Pimeys on poissa, kun minulla on sinut. Näen, kuinka pimeys raottaa sydämeni saranoita hiljaa. Se kurkistaa ulos, se epäilee hetken ja vetää pelon sitten mukaansa. Ne kävelevät pois käsikkäin. Ne vilkaisevat taakseen, ne aikovat vielä palata. Mutta eivät sinun ollessa vierelläni.
Sinä olet valo.

- - -

Vanha novelli, mutta mä tykkään tästä ja haluan näyttää tän teille.
Sia - Breathe me