Se hivuttautuu mieleeni hiljalleen

Mielenmaisemassa

keltaisia kukkasia

sillä pellolla, jolla olen päivittäin piilosilla

ja öisin raatamassa

kämmenet verta vuotaviksi

Ei valoa eikä pimeää

vain himmeä hehku

keltaista

hetken minä rakastan elämää

poskillani onnenkyyneleitä

Enkä halua jäädä kotiin

Siellä on nykyään niin kovin paha olla

minua katsotaan kieroon ja 

viattomiin kysymyksiinnekään en haluaisi vastata

luulin olevani kykeneväinen muutokseen

mutta löydän taas itseni tuhertamasta

rumia kuvia vihkonsivujen reuniin

olen valonarka ja yliherkkä äänillenne

varsinkin niille aidoimmille nauruille

vaikea katsoa ketään silmiin, kun jokaisissa

voisi vaania paha

Turvapaikkaa en osaa enää hakea

hukutan pelkoni piirtämällä itseeni sydämiä

jollain tapaa ne suojaavat teiltä

Toinen rivi, reunimmainen tuoli

Silmissä välkkyy

tuhannet sekavat kuvat

teidän liikkeenne on näille silmille liian nopeaa

käännytte minua kohti ja katsotte ohitse

olen lähellä läpinäkyvää

jotain pahaahan te minulle haluatte

tulette aalloittain, murratte

kaikki seinät ja katonkin

jyrähdyksinä ja katkonaisina rynnäköinä

päätä särkee, tekee mieli lyödä se

ikkunasta läpi

Sälekaihdinten raosta

näen jumalten askeleet