Sinuun vain sattuisi

Ikävä häntä

tai oikeastaan sitä, miten tunsin itseni

ääni ei tärissyt, kun sanoin "rakastan sinua"

enkä tiedä, osaanko enää koskaan rakastaa

tämä päivä on vain varjo eilisestä

viimeiseen pisteeseen vältelty vaihtopuoli

pesun jälkeenkin likaiset sukat

ne mustat, joita inhosin muutenkin

Minä en ihan oikeasti kohta jaksa enää

Kyyneleet kätketään lattianrajaan, listojen taakse

kukaan ei saa tietää, millainen minä oikeasti olen

hymyilen sinulle, kun katsot silmiin, sillä

sinä näytät ihanalta ja toivon salaa 

että voisin pitää sinut

vaikka tiedän, etten voi

ja haluan hukkua niihin

mustiin ajatuksiin, antaa niiden ottaa minut

unohtaa kaiken ja vajota pinnan alle

niin, ettei kukaan voi enää ottaa minusta kiinni ja

pelastaa hukkumasta

Valvotan sinua

Minä pelkään sitä, miten sinä

joutuisit huolehtimaan minusta

kuin kuolemansairaaseen vanhukseen kahlittu sairaanhoitaja

vaihtaa minun likaiset lakanani ja

vaatteet, joihin on pinttynyt se pistävä haju

valvoa, etten oksenna itseäni tukehduksiin

pyyhkiä leualta valuvaa, harmaata velliä

pitää kiinni ryppyisistä käsistä, ne puistattavat sinua

vastata ähkäisyyni, niin kuin

siitä muka jotain ymmärtäisi

Sinä et tiedä, millaista se olisi

millainen minä olen

enkä minä tiedä, kestätkö sinä totuutta

ps. ihan järkyttävä ikävä punaisia hiuksia.

Kunpa ajasta saisi kiinni käsillä

Olen ollut

kuusi päivää horroksessa

tai ehkä seitsemän, en edes tiedä

Portaissa

kahdet jalat yksien sijaan

et ole edes lähellä ja silti

tunnen sinut

Minä kai tarvitsen aikaa

aikaa nukkua päivien ohi, valvoa öitä

tottua äänesi lämpimyyteen

ja siihen, että olen vasta puolitiessä

Tell me

Halusin olla lähelläsi koko ajan

en vain uskaltanut

tunnen itseni rinnallasi epätäydelliseksi

ja silti hyväksi

niin kuin olisin jotain, oikeasti

jokainen vartaloni värähdys

kulki kai läpi sinunkin vartalosi

etkä silti kavahtanut

pelkäsin ja pelkään vieläkin

etten ole sitä, mitä kukaan haluaisi

tai ainakaan sinä

Siellä oli hiljaista

ja ne hetket hipoivat täydellisyyttä

haluaisin vain tietää, mitä minä olen

On häpeä omistaa tunteet

Menen solmuun kun ajattelen nimeäsi

sisälmykset tiukkassa vetosolmussa kaulan ympäri

tuolin reunalla askel on horjuva

enkä minä halua enää tehdä tätä

en halua enää välittää kenestäkään

kun en ole mitään muuta kuin ohut turvaverkko

trapetsin alla

Olen vain hiljaa ja hymyilen

ethän huomaa

miten petetyksi saat minut tuntemaan itseni

ei se ole sinun syytäsi

vaan aina minun

Ja nyt minä itken rinnakkaistodellisuudessa

Sinä et ole enää minulle sinä

vain pelkkä hän

ei vaihdeta enää tekstiviestejä kiireessä

ei soiteta toisillemme kotimatkalla

eikä lähetetä kirjeitä

toistemme nimin kirjailtuina

Hän ei enää lue tätä

hän ei enää lue minua

ei ole meitä

vain minä ja hän, irtautuneina

olet enää pelkkä muukalainen

ja vaaleanpunainen harhakuva päiväunessani

Kolme vuotta

olen kävellyt unissani

rakastan sinua

We used to be something

Ilmestyt tyhjästä viikkojen jälkeen

ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, puhut huolettomasti

sanasi ovat keveitä, ja silti niillä on minulle painava merkitys

niin raskas, etten pysty kannatella sitä

puheeni on hiljaista, pakotettua, ohut kärsivä kuiskaus

muutama sana sinun tyhjiin hengähdystaukoihisi

ja niiden jälkeen romahdan taas sanojesi alle

kuuntelen kuurona puhettasi

Olet taas poissa

en tiedä kuinka pitkään ja silti tiedän

että se on liian pitkään

en halua puhua sinulle

sillä sinä et enää välitä

Inhumanity

Irrottaudut, sillä minä olen taas

vaikea, liian vähän ja silti liikaa

enkä saa edes niitä tavaksi tulleita sanoja

olen taas sellainen, se mitä sinä inhoat

ja inhoan itsekin

niin paljon, että tahdon rikkoa itseni

ihan kokonaan

repiä hajalle, vereslihalle

En edes tiedä, mikä minä olen

enkä kai koskaan ymmärrä

miten voit rakastaa jotakin tällaista

Little star

Silloin halusin kasvaa pidemmäksi, katsoa teitä alaspäin

minä olen aina se pieni tyttö, askeleet haparoiden

ihan pieniä askelmia ylös päin, sentti sentiltä

ja yhdelle portaalle saatan pysähtyä

ihailla vain hetken maailman kauneutta, pysähtynyttä täydellisyyttä

ja on niin merkityksellistä

istua vaan siinä ne hetket, joiden aikana olisin voinut paisua

hetki paikallaan tutkia omaa epätäydellisyyttään

se on se, mikä oikeasti kasvattaa

maailman kauneus on niin korkealla käsinkosketeltavaa

minä ja taivas, vierekkäin, sormenpäät toisiaan hipoen

ja minä istun siellä, korkealla, läpi yön pimeyden

kiipeämisestä turrat pienet jalkapohjat tuntoaan takaisin hapuillen

olisi voinut olla helpompaa

katsomatta alas, päästää irti, pudota

mutta minä tiedän nyt, mitä minä olen

enkä pelkää edes pimeää

tähdet ympärillä himmeää valoaan luoden

minä pidän kiinni niistä ja ne minusta, tiukasti

hymyilen, se hetki voisi kestää ikuisuuden

enkä halua enää pakoon mitään

Milloin minä saan sinut?

Tämä on se päivä, kun 

kyyneleet virtaavat poskilla puroina

vain koska tämä on kaunista

niin karulla tavalla

heräsin aamulla sinun vierestäsi

ja silti et ollutkaan siinä

olin onnellinen, yhden häilyvän hetken

En jaksa pitää enää kiinni

eikä minun tarvitse, sillä

olemme versoneet yhteen

pidät minut hengissä

ja samalla tapat, pala palalta

Aurinko paistaa ikkunasta

ohuina kultaisina vanoina

silmät kimmeltävät kyynelistä

hymyilen

Hakkaa minut rikki seinää vasten, täytä minut pimeydellä

Hänen silmät seisovat päässä kun hän on

juopunut sinusta

humaltuneen tyhjä katse silmissä

ja minä vien hänet kotiin

sinne, missä häntä ei paha tavoita

ja kun sinä tulet, ymmärrän olevani sittenkin

itse se paha

ja sinä isket minut maahan

vereslihalle

Minä herään toisesta paikasta

olen kuollut ja silti elossa

ikuisesti riivattu

ja hän ottaa minut pimeässä

piiskaa pilalle, imee pahuuden itseensä

rakastaa kovaa ilman rakkautta

olen tahrattu, likainen

Yritän kertoa

mutta totuutta ei ole enää olemassa

ympärillä pelkkä tyhjyys

ja kaksi tiedotonta ruhoa

valkoisella iholla, tietämättömällä hymyllä

minä huudan teitä pimeässä

eikä kukaan ole siellä minua varten