sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Reject



Hiding in the darkest corner
hearing those whispers
"come
come darling
come and I'll eat you
come and you'll never see the light again"
it sounds so tempting
because I don't wanna be seen
I just wanna hide
looking to your eyes
it's so comforting
"come darling
it's just me and you then
come here
be mine"
I don't wanna suspect anymore
but why do you look so rejecting?
when you're close to me
looking like that
I fear you

torstai 27. joulukuuta 2012

Hänen syytään


Istun pienessä, pölyisessä huoneessani, hengitän pölyistä ilmaa pieniin runneltuihin keuhkoihini. Matala, vanhasta puusta hiottu pöytä on katettu. Pitsisen koristepöytäliinan päällä on kaksi tyhjää teekuppia, kaksi tyhjää lautasta, pienet pölyyntyneet lusikat ja kierteisin kukkakuvioin koristeltu pieni teepannu. Pöydän ääressä on kaksi pienenpientä tuolia. Toisella istun minä, pitkät hiirenharmaat hiukset kasvoilla laineillen. Minua vastapäätä, juuri ja juuri tuolille mahtuen istuu Aarni. Katson hänen rispaantuneita korviaan ja niitä ruskeita nappisilmiä, jotka lävistävät minut nyt katseellaan.
- Ottaisitteko teetä, herra Aarni? kysyn kohteliaasti ja kohotan teepannua valkoisessa kädessäni.
Aarni katsoo minua ruskeilla silmillään. Hänen päänsä nytkähtää hassusti, se tarkoittaa "kyllä". Väläytän hänelle onnellisinta hymyäni ja kaadan näkymätöntä teetä hänen kuppiinsa. Katson, miten Aarni kohottaa kupin suulleen. Heilutan pieniä jalkojani pöydän alla iloisesti ja katson ikkunasta ulos. Taivas on harmaa.
Räpäytän silmiäni. Tunnen, miten jalkani osuu pöydän alla johonkin pehmeään. Tuntuu, kuin hetken ajaksi koko maailma pysähtyisi. Henkäisen nopeasti pölyistä ilmaa keuhkoihini. Äänet supistuvat yhteen. Ja hetkessä ne räjähtävät auki. Kuulen särkyvän posliinin äänen korvissani satakertaisena.
Käännän kasvoni pois ikkunasta. Aarni makaa lattialla särkynyt teekuppi vieressään. Hän hymyilee. Vieläkin hän hymyilee, se ilkimys hymyilee vieläkin. Se ilkimys.
- Mitä vittua sä olet taas tehnyt? huudan raivoissani.
Nousen ja kaadan tuolin altani. Kolahdus kuuluu varmasti alakertaan. Tiputtaudun polvilleni Aarnin yläpuolelle. Polviini särkee. Se on kaikki sen ilkimyksen syytä. 
Kylmä hikipisara valuu ohimoltani kun katson Aarnin hymyileviä kasvoja.
- Susta ei oo koskaan mitään muuta kuin harmia, sanon iskiessäni nyrkkini Aarnin pehmeään vatsaan.
Vieläkin hän hymyilee. Se iloinen virne on pinttynyt hänen kasvoihinsa. Inhoan sitä. Inhoan koko otusta. Haluan, että hän anelee minulta armoa. Haluan kuulla hänen itkunsa, hänen surkean huutonsa. Haluan nähdä suurten kyyneleiden valuvan hänen särkyneillä kasvoillaan. Isken nyrkkini lattiaan Aarnin kasvojen vieressä niin kovaa, että rystyseni rasahtavat, kuin nivelet olisivat katkoutuneet. Sormistani katoaa hetkessä tunto.
Kumarrun lähelle hänen kasvojaan, tunnen hänen pehmeän karvansa vasten poskeani. Korvani on aivan lähellä hänen pientä kuonoaan. Sitä säälittävän pientä suuta. Hän naurahtaa.
- Mikä naurattaa, kuiskaan hänen korvaansa hiljaa.
Kuulen äidin askeleet portaissa, tiedän hänen kuulleen minut. Aarni hymyilee minulle. "Kiinni jäit", se nauraa ivaten. 
- Mikä naurattaa, huudan.
Äiti avaa oven ja lopetan Aarnin ravistelun. Käännän kasvoni äitiin päin hiukset kasvoilla roikkuen ja nousen ylös. Katson häntä mustilla silmilläni, joiden palo on sammunut jättäen jälkeensä vain läpinäkyvän tyhjyyden. Äiti vilkaisee maassa makaavaa Aarnia ja siirtää nopeasti pelästyneen katseensa minuun.
Äiti tarttuu ohueen ranteeseeni ja vetää minut portaita alas. Hän ei anna minun laittaa edes kenkiä pieniin jalkoihini, vaan raahaa suoraan ulos ja autoon. Terävät kivet uppoavat paljaisiin jalkoihini saaden ne verestämään. Äiti lähtee ajamaan ennen kuin saan turvavyötänikään kiinni. Tiedän, minne hän minua vie. Minua pelottaa.
Näen auton ikkunasta sen suuren valkoisen rakennuksen, missä olen monet kerrat käynyt. Silmissäni valkoiset kiviseinät ovat mustaa kalliota, se raapii ihon verille sitä koskiessa, se tahraa valkoisen ihon mustalla myrkyllään. Äidin luiset sormet ovat vieläkin puristuneet tiukasti ranteeni ympärille hänen raahatessa minut suuresta mustasta ovesta sisään. Rimpuilen koittaen vastustaa häntä ja tuntuu, kuin raajoissani ei enää kiertäisi veri. Kävelemme pitkin mustia, pimeitä käytäviä. Mustat seinät kutsuvat minua syliinsä, ne haluavat imeä minut sisäänsä ja vangita sinne ikuisiksi ajoiksi. Paljaat jalkani liukastelevat lattialla äidin repiessä minua käytävää eteenpäin.
Seisomme sen oven edessä. Se irvistää minulle, se avaa suunsa paljastaen miljoonat hampaansa. Ohut kuolavana valuu sen suupielestä äidin tarttuessa sen kahvaan. 
Tule vaan
Tule ja syön sinut
Henkäisen nopeasti. Pääni nytkähtää vähän ja kun räpäytän silmiäni, on se musta suu poissa. 
Psykiatrinen sairaanhoitaja, ovessa lukee.
Astumme sisään ja hän käännähtää meihin päin. Se keski-ikäinen nainen lyhyillä ruskeilla hiuksilla, ohutsankaiset silmälasit terävällä nenällään valuen. Hän astuu lähemmäs ja katsoo minuun. Hän katsoo minun paljaita jalkojani, minun sotkuisia hiuksiani, särkynyttä hahmoani seisomassa siinä vailla turvaa.
- Hänen on jäätävä tänne, äiti sanoo hiljaa.
Nainen kääntää katseensa äitiin hitaasti.
- Hetkeksi ainakin, minä en kestä enää, se on vain nalle, helvetti se on vain nalle mille tuo tyttö raivoaa, äiti huutaa.
Minut viedään pieneen huoneeseen. Siellä on sänky ja kaappi, ohuet, harmaat verhot roikkuvat ikkunoissa elottomina. Haluan repiä ne alas.
- Haluatko, että tuon sinulle jotain kotoa, kulta? äiti kysyy ja hymyilee minulle ovelta.
Hän näyttää niin surulliselta.
- Haluan Aarnin, vastaan.
Istun uudella, väliaikaisella sängylläni. En halua tietää, kuka siinä on viimeksi nukkunut, kenen varjoa minä kiusaan. Kenen varjo vieressäni istuukaan, kenen varjo minun ihoani raapii.
Näen, miten huoneeni pieni, valkoinen ovi avautuu ja äiti astuu sisään. Aarni on hänen sylissään. Aarni hymyilee minulle. 
- Haen sinut parin päivän päästä kotiin, kulta, äiti lupaa.
Hän suukottaa minua otsalle ja lähtee katsomatta taakseen. Hän sulkee oven perässään. Aarni istuu vieressäni. Seinät kallistuvat minuun päin. Tärisen.
Otan Aarnin lähelle itseäni ja halaan häntä, kun valot sammuvat. Lamput räjähtävät rikki ja pimeys vyöryy ylitseni. Seinät ovat kadonneet ja on vain pimeä tyhjyys. Vaimea nauru kaikuu päässäni, kun mustat pyörteet tanssivat ympärilläni. Ne imevät minut sisäänsä. Sänkyni on kutistunut pieneksi veneeksi, joka pyörii mustissa aalloissa. Minä hukun aaltojen mustuuteen pitäessäni kiinni Aarnista viimeisillä voimillani.
Herään, kun minulle tuodaan huoneeseeni ruokaa. He käskevät syömään, he käskevät syömään koko lautasen tyhjäksi. He eivät tee koskaan mitään muuta, kuin kertovat mitä minun pitäisi tehdä.
Aarni on tippunut lattialle. Katson häntä, katson syvälle hänen ruskeisiin silmiinsä.
- Se on sun syytä, että mä oon täällä, tajuutko? kysyn.
Aarni vain hymyilee minulle.
- Se on kaikki sun syytä, etkö sä jo vittu tajuu? huudan niin kovaa, että joku on varmasti kuullut.
Nousen ylös sängyltä ja juoksen ikkunan luo. Katson Aarnia olkani yli, katson, että hän makaa kiltisti paikallaan. Vedän ikkunan metalliset haat ylös ja avaan ikkunan. Käyn istumaan ikkunalaudalle. Tuuli puhaltaa ulkoa kasvoihini, se tuo vapauden tuoksun. Vedän keuhkoni täyteen sitä tuoksua. Suljen silmäni ja nojaudun eteen.
Tunnen pienen kosketuksen selässäni. Käännän pääni pelästyneenä. Aarni hymyilee minulle, hän hymyilee minulle ikkunan ääressä. 
Se ilkimys
Äkkiä maa allani katoaa. Tipun alas. Minä kuolen. Se on hänen syytään.
Saan ikkunalaudasta kiinni. Nostan katseeni nopeasti. Katson huoneeseeni. 
Aarni makaa siinä, mihin hänet jätin.
Juuri siinä, mihin hänet jätinkin.
Henkäisen. Otteeni ikkunalaudasta irtoaa. Katson, miten Aarni hymyilee minulle.
- Heippa Aarni, kuiskaan.
Ääneni on pelkkä inahdus. Putoan.

Haaste!!

Sainkin tän haasteen kahteen kertaan, kahdelta Reetalta! Taidan ikävä kyllä olla laiska enkä haasta ketään tähän mutta vastaan noihin kysymyksiin kumminkin :-)

Haasteen säännöt:
- Kerro 11 asiaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


11 asiaa minusta

1. Oon 163 cm pitkä ja mun perhe pitää mua tosi pienenä
2. Mun keskiarvo joulutodistuksessa oli 8,9 ja haluan paremman
3. Kirjotan päiväkirjaa niin, etten myöhemmin meinaa itekkään tajuta paljon mun merkinnöistä
4. Oon oikeesti aika laiska koulun suhteen ja voisin saada parempiikin numeroita
5. Kuuntelen musiikkia melkein koko ajan ja yleensä nukahdan kuulokkeet korviin
6. Musta itkeminen on vapauttavaa
7. Mulla on jotain aika hassuja tapoja, tai vähän niinkun pakkomielteitä. esim radiossa/soittimessa äänenvoimakkuus ei voi olla pariton luku koska se häiritsee mua liikaa
8. Melkein kaikki muu liikunta on tyhmää, paitsi tanssi
9. Haluan joskus kirjottaa kirjan
10. Oon tosi ujo ja epäsosiaalinen ja pelkään tosi monia asioita
11. Haluun että kaikilla olis hyvä olla täällä ja haluun siihen osaltani vaikuttaa  



ensimmäiset 11 kysymystä minulle

1. Kolme tärkeintä asiaa elämässä?
läheiset ihmiset, hymy, aika

2. Maa minne haluaisit muuttaa? (suomi ei ole valikoimassa)
oikeesti haluun asuu suomessa mut varmaan joku englanti jos ei suomi :-)

3. Lempi bändi?
ei mulla kai oo mitään semmosta bändii mikä ois ihan ylitse muiden... billy talentista ja coldplaysta ja nellistä nyt tykkään ainaki

4. Lumilauta vai temppusukset?
lumilauta koska lautailin joskus monta vuotta sit!

5. Mistä pidät itsestäsi eniten?
taiteellisuudesta

6. Tämänvuoden parhaat hetket?
varmaan kaikki janikan kanssa vietetyt :-)

7. Eniten kuuntelemasi biisi?
tällä hetkel varmaan sian breathe me

8. Mitä sait joululahjaksi?
kolme pehmolelua, jääkarhupotkupuvun, pari elokuvaa, vain elämää-levyn, liikaa suklaata, lahjakortteja jne.

9. Mitä toivot ensivuodelta?
hyvää oloa

10. Mitä ilman et voisi lähteä ulos?
vaatteita...

11. Jos saisit pitää vain yhtä kauneustuotetta ulos lähtiessäsi, mikä se olisi?
puuteri



toiset 11 kysymystä minulle

1. Lempi TV-ohjelma?
greyn anatomia

2. Koulu/työpaikka?
hirvelän koulu

3. Toiveammatti?
kirjailija

4. Tulevaisuuden suurin unelma?
onnellisuus

5. Paras muisto?
muutama sana

6. Läheisin ihminen?
varmaan janika :-)

7. Mikä puhelin sulla on?
nokia 3720...

8. Miks aloit bloggaamaan?
tarvin jonkun paikan mihin julkaista kirjotuksia, jotka ei oo ehkä niin pitkiä tai valmiita. blogi oli sopivin vaihtoehto

9. Paras joululahja?
ehdottomasti toi iso pörrönen nalle ♥

10. Minkä ikänen haluisit olla just nyt?
pari vuotta vanhempi

11. Millanen on sun unelma-asunto?
en mä oikein tiiä vielä. sellanen missä ite viihdyn :-) ei liian iso eikä liian pieni ja semmonen sisustus mistä mä pidän.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Sata puhumatonta sanaa



Haluan
että suutelet minua sateessa
pitelet vasten itseäsi
pidät minusta kiinni
niin kovaa
että minuun sattuu
että vuodan verta
pidät kiinni kun minä pelkään
kun pelkään pimeää
kun pelkään itseäni
suljet silmäni
kun tarvitsen unta
kuivaat kyyneleeni
ne erottuvat kyllä sateesta
ne ovat mustia
kuin pimein yö
yö jossa minä tärisen yksin
sulje minut syliisi
tule peittoni alle
minä pelkään
estä minua satuttamasta itseäni
kun sitä eniten haluan
kosketa minua
kun kuolema koittaa tehdä sen puolestasi
pidä kädestäni kiinni
kun kävelemme pimeää katua
kun miljoonat kiiluvat silmät
vahtivat minua
pidä kiinni
huolehdi minusta
älä päästä irti


ole kiltti
rakasta minua

Piilossa omalta itseltään


Valo on paennut
sen säikeet livahtaneet
sormieni lomasta
on vain pimeää
ja minä pelkään

Piileskelen varjoissa
mutta mitä
minä olen piilossa?
mitä se on
mitä minä pelkään?


Suljen silmät
se koputtaa
se haluaa hiipiä sisään
kop kop
se koputtaa

Painan kädet korville
ja ääni vain voimistuu
ja minä tiedän
se mitä pelkään
se olen minä


tiistai 25. joulukuuta 2012

Little fluff




Vihdoin mulla on joku jota voin halailla vaikka koko yön eikä tarvi pelätä pimeää ihan yksin ♥ Miten voinkin rakastaa yhtä nallea näin paljon!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

All I want for christmas is you









Tuntuu tosi hassulta ajatella, että huomenna on jouluaatto. Muistan miten pienenä laskin päiviä jostain 
marraskuun alusta ja jouluaattoon tuntui kestävän ikuisuus. Nyt vähän vanhempana se tulee jotenkin ihan yllättäen. Oon silti aika joulufiiliksissä! Tykkään joulusta tosi paljon. Se tunnelma on jotain niin ihanaa :-)
Superkivaa joulua kaikille ♥





perjantai 21. joulukuuta 2012

Invisible and clear


Invisible tears
running down my face
messing me up
I don't wanna see me
looking this ugly


Don't try to fix me
I'm not broken
don't try to wipe my tears
they won't leave


Surrounded by four walls
made of paper
still I can't break them
I'm so weak
but don't try to
help me


I'm so clear
just try to touch me
and your hand slips through me
please don't be scared
don't leave me
I'm so
alone

torstai 20. joulukuuta 2012

Pakoon pelkoa



Pimeää piileskellen
kyyristelen varjoissa
sitä on mahdotonta paeta
silti epätoivoisesti
yritän



Silmien mustista kuopista
se kaivautuu sisään
ryömii raapien
jättäen mustat haavat jälkeensä
suljen silmät
taon valheita mieleeni
ei ole mitään pelättävää
ei mitään
ja minä pelkään
kaikkea

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Matkalla



Paljain jaloin
olen kävellyt niin pitkään
terävillä kivillä
tasapainoni horjuu
vapisen

Olen tässä
viimein perillä
ja silti puolimatkassa

Mikset ole pitämässä minua pystyssä


Viimein otat minusta kiinni
suutelet
suussani maistuu veri
ja lika

Avaan silmäni
katseesi viistää maata
räpäytät silmiäsi
kyynel vierähtää poskellasi
käännyt kannoillasi
ja lähdet

Hiljainen minuutti



Odotan sinua kotiin
vanhojen kellojen viisarit kilpailevat juoksussaan
ovatko ne edes oikeassa ajassa
minä en tiedä

Taulut valuvat seinillä
kyynelteni tahdissa
maalit roiskuvat ympäri huonettani
kuin vuodattamani veri
kipu tulee
ja jää



Odotan ääntäsi
odotan koputusta
askeleita
huokausta
kuiskausta
mutta on vain hiljaisuus

Kissa pyörii jaloissani
kehrää
se nauraa minulle
mieleni tekee potkaista
tappaa
katson keltaisiin silmiin
se nauraa


Puristan mustan hameen käsiini
rypyt kiusaavat sileää kangasta
kyynel putoaa kankaalle
hypähtää
kastelee
saastuttaa



Viisarin hiljainen tikitys
hengähdys
kyynel
ja minua sitova
kipu

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pisara onnea




Saman sateenvarjon alla
me seisomme niin lähekkäin
välissämme ei ole tilaa edes kuiskaukselle

Sadepisarat tanssivat hiljaa
lyöden rytmin päidemme päällä
ja minä tanssin sinun syliisi

Hengähdyksesi ovat täynnä epäröintiä
epätäydellisyytesi tekee sinusta niin täydellisen
haluan jäädä siihen loppuun asti

Kuuntelemme sadetta hiljaa
pisarat kiertävät meidät
seisomme veden saartamana kahdestaan

Vedät minut lähemmäs
luot pitkän katseen silmiini
älä päästä irti.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Varjojen henkäys




äännähdys
täynnä nautintoa
paperisen seinän takana
he tekevät rakkautta
kaksi mustaa varjoa
en tunne heitä
tai halua tuntea

heidän äänensä
ovat kuin myrkkyä
ne ryömivät listojen ali
ne kaivautuvat korviini
en halua kuulla
sillä minä en ole rakastettu
en ikinä

yksin huoneessani
kääriydyn pelkooni
kuka minä olen
kenen luoma
kenen omistama
minä olen henkäys
kasvatettu varjoissa

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ohutta rihmaa




Minä jäin kiinni tähän seittiin, niin sitovaan ja pyörteiseen.
Miljoona ohutta rihmaa kiertyvät ympärilleni, kuin pureutuisin kiinni niiden huurteiseen syliin. Siinä on lämmintä, ja kuitenkin niin kylmä. Sinä katsot minua raskaiden pelkojesi ali.
Lumi on jäätynyt silmiesi yläpuolelle luoden tummat varjot silmiesi alle, sinä katsot minua mustilla silmilläsi, mutta minä rakastan sitä katsetta. Enkä minä pelkää sinua, vaikka olisit katkonut kaikki rihmat ympäriltämme jättäen väliimme vain kylmän henkäyksen.
Mustat hämähäkit juoksevat pienillä jaloillaan käsivarsiani pitkin vilunväreet perässään. Haluan pyyhkiä ne pois käsiltäni, haluan pyyhkiä pelon pois. Tuntuu, kuin uppoaisin niiden mustuuteen, kuin niiden kaikki miljoonat mustat silmät näkisivät minun arpisessa sydämessäni palavan rakkauden. En halua, että kukaan näkee sitä, en halua, että kukaan näkee minua.


Koitan koskettaa sinua, mutta sinä kavahdat. Hetkessä musta katseesi muuttuu läpinäkyväksi. Katsot minun lävitseni, et näe minua enää. Näet vain sisälläni arpisena sykkivän sydämen.
Vaivalloisesti se sykkii sinulle vieläkin.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pimeyden turvin



Pelkään pimeää. Pelkään oikeastaan tosi monia asioita, mutta ne kaikki jotenkin sitoutuvat pimeän pelkoon. Pimeä merkitsee mulle paljon. Joskus pelot haittaa mun elämää pienissä, tai vähän isommissa määrin, joskus ne taas ovat ihan merkityksettömiä. Kaikki kai pelkää jotain. Tai ainakin pitäisi pelätä, koska pelko suojelee meitä, ainakin mun mielestä.
Pimeän saapuessa käperryn peiton alle, pidän sen tiukasti pääni yläpuolella. Hiljalleen se pelko katoaa, tai sitten se jää hiipimään mun huoneeseeni. Mutta en anna sen selättää mua, en anna sen ryömiä peittoni ali sisälleni. Suljen silmäni, suljen ne niin tiukasti, etten näe pimeää.
On ihanaa herätä aamulla ja tajuta, että tosiaan nukahdin ja voitin sen pimeyden. Pelkojen voittaminen on jotain, mikä saa mut jaksamaan. Se saa mut iloitsemaan.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pakkanen



Hän kurkistaa pitkien jään huurtamien heinien takaa suurilla sinisillä silmillään. Hän, pieni pakkasen purema poika hypähtelee kengänkannoillaan ylittäessään huteran, puron yli siltana kulkevan lankun. Hänen kenkiensä pohjat narahtelevat pistävästi, vaikka hän kuinka yrittää hiipiä ääneti. Vieno pakkastuuli puhaltaa ilmassa, Pakkasukko on kai herännyt uniltaan.
Pienen pojan lumenvalkeat hiukset hapsottavat kauhtuneen, harmaan takin hupun alta. Takin liepeet hipovat maata hänen keveiden askelten viedessä eteenpäin. Pienet henkäykset, jotka hänen kapeilta huuliltaan pakenevat, ovat valkoista, pyörteilevää usvaa ilmassa.
Suuret lumihiutaleet alkavat tippua taivaalta. Ne tanssivat pojat yläpuolella ja laskeutuvat hänen viiman syliinsä sulkeman vartalonsa päälle. Hiljalleen poika muuttuu yhä valkeammaksi, hiljalleen hän katoaa lumeen. Lumihiutaleet ovat hänen valkeita ystäviään, ne ottavat hänet osaksi itseään ja tuovat hänelle turvan.
Pieni, kotoa eksynyt poika kumartuu, hän vilkaisee olkansa yli ja käpertyy ruusupuskan juurelle. Kaikki ruusut ovat kuihtuneet ja pudonneet maahan, peittyneet lumella, mutta piikit ovat tallella. Niin poika istuu piikkien saartamana, omalla pienellä, lumisella pedillään.
Niin hän istuu ja odottaa kevättä.




Oon parin päivän sisällä huomannut, kuinka inspiroivaa muumimusiikki on. Melkeinpä voin sanoa rakastavani näitä kappaleita :-)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valkoista onnea


Tänään kävelin lumista tietä pitkin metsään kamera mukanani. Tykkään siitä, miltä lumi kuulostaa kengänpohjien alla. Tykkään kävellä lumella mun uusilla kengilläni. Mulla oli hyvä olo tuolla ulkona. Mun pitäisi varmaan mennä sinne useamminkin, en tiennyt, että mulla voisi olla noin kivaa. Siellä oli valoisaa ja mä hengitin. Hengitin sitä ihanaa ilmaa niin paljon, kuin keuhkot vaan jaksoi vetää.

Kävelin siellä, katselin ympärilleni ja hypin kamera käsissä ympäriinsä. Näin eläinten jälkiä muuten koskemattomassa lumessa ja seurasin niitä täynnä uteliaisuutta. Tuntui samalta, kuin joskus pienenä lapsena, kun kävin siellä iskän kanssa. Tuli joku sellainen tunne, niin kuin joku muisto, mitä en kuitenkaan oikein muistanut. Kurkistelin joidenkin lasten hiekkarinteen sisään kaivamaan majaan ja kuvittelin sen olevan jonkun tosi pelottavan villieläimen pesä. Kuvittelin, miten se eläin tulisi vihaisena pesästään ja juoksisin sitä pakoon kuin joku elokuvan sankari. Eläydyin näihin kuvitelmiin niin sydämellä, että housutkin oli sen pesän sisäänkäynniltä lähtiessä ihan lumessa. Unohduin sinne metsään niin pitkäksi aikaa, että iskä soitti kotiin syömään. Pakkanen pisteli sormissa ja varpaissa, mutta olisin voinut jäädä sinne vielä pitkäksi aikaa. 
Mulla oli hyvä olo.