Silmät kiinni

Eikö joku voisi hypätä esiin kulman takaa

saada minut vavahtamaan, heräämään

paljastaa salakuunnelleensa kun

huusin muka tyhjässä talossa

Miksette te osaa aiheuttaa sitä samaa

olemassaolon tunnetta

minkä näkymättömätkin ovat saaneet aikaan

minun syvimmät ajatukseni ja pelkoni

ovat seurallisempia kuin elävät

Ne ovat joka paikassa

ne ovat minussa

enkä tiedä enää edes, haluanko niiden lähtevän

olen vaillinainen

- - -

Jostain kumpuaa nyt joku tuntematon inspiraatio tosi useasti postaamiseen. Eihän tämä ole huono asia? Muutenkin olisi kiva tietää, mitä te lukijat ajattelette mun blogista ylipäätään tällä hetkellä. Jos joku ei miellytä, haluaisin kritiikkiä niistä asioista. Olo on vähän tiedoton.

Älä pakota minua enää

Taidan olla nykyään täynnä tavoiksi muodostuneita paheita

niin kuin se, miten nään lautojen välissä joka kerta

mustan, vahtivan silmän

ja tänäänkin se käski minua oksentamaan pahuuteni ulos

ja vielä hymyilemään sen jälkeen

lopettamaan, ennen kuin olin antanut kaikkeni

tahraamaan käteni

menettämään hermoni turhaan

voisin silti jäädä tällaiseksi, loppuelämäkseni

Pakko

Nyt olen ripustautunut sen kaulaan

niin kuin kaikki lohtua hakevat

vaikka vannoin

"ei ikinä"

Enkä edes välittäisi, vaikka tämä olisi sitä

se kaikkien pelkäämä

sanomaton tabu

ja untuvainen päiväuni

kunhan en päästä sitä sisään

tai ainakin pakotan sen ulos

Aaveet

Ne istuvat tyhjissä autoissa pelkääjän paikalla

kurottelevat veljen sängyn alta luisilla käsillä

syövät sormin ravintoloissa

kutittelevat  peiton alta paenneita varpaita

silittävät hiuksia äidin käden tilalla

vahtivat selän takana suihkussa

odottavat kotiovella

tarkistavat, että imuroit nurkat huolella

pistävät kissanpennut tappelemaan

hyppäävät joka kulman takaa

leikkivät tavaroidesi kanssa kuurupiiloa

kömpivät uninallen tilalle yöllä

katsovat vieraan lapsen silmistä

vääntävät suupielet alaspäin hymyillessä

sulkevat silmät liikenneruuhkassa

vetävät koulukirjat nenän alta

ahtavat suun täyteen ruokaa

vaikka vatsaan sattuu jo

etkä halunnut sitä

tai mitään siitä

ja olisit halunnut vain

olla rauhassa

Outolintu

Purppuranpunaisen taivaankannen alla

lennetään vieretysten

se taivaan paino harteilla ja pilvet vatsan alla

kannattamassa, tukemassa

Auta

minä olen siipirikko

Sinun sulkasi ovat

moniväriset, eläväiset

ja minä olen vain harmaa

ja sairas

voimaton

minä olen outolintu

Kunpa sinä voisit tehdä sen välittämättä

Minä en ollut koskaan luotu tähän

haaveilin tästä aina, hapuilin sormenpäillä

vaikka ne olivat kylmät

ja rakkaus on lämpöä

puhdasta halua

sitä, mikä minulla on

vääntyneenä ja pelkistettynä, piilotettuna häpeänä

Minä en halunnut antaa itseäni kenenkään käsiin

ne kädet kuolevat minua koskettaessaan

ja niin kävi

enkä minä osaa kiivetä haudastasi pois

kun haluan vain nukkua jääkylmän ruumiisi vieressä

Melkein

Kuvaton tyttö

jolla oli valkoinen varjo

melkein läpinäkyvä

melkein

ja hän oli niin pieni

että hänet olisi voinut sulkea lasipurkkiin

pitää siellä, omanaan

katsella ikkunan läpi ja melkein koskettaa

melkein

kunhan vain muistat 

iskeä purkin kanteen reikiä

ettei hän lakkaa saamasta henkeä

sillä sinähän vain melkein haluat tappaa hänet

melkein

Kaunis kuolema on illuusio

Helvetin ovet ovat avoinna

ja olen lähettänyt sinne sata hakemusta

tietäen, etten niillä pääse sisään

sillä niistä puuttuu aina jotain

allekirjoitus vinolla käsialalla

tai päivämäärä, jolloin synnyin tähän maailmaan

haaleaksi kiiltokuvaksi tekaistulla hymyllä

enkä edes muista henkilötunnustani

sitä, mikä määrittelee yksilöllisyyden

ja silti kuuluvuuden harmaaseen massaan

minä halusin menolipun Helvettiin

ja he sanoivat

etten ole tarpeeksi kuollut sinne vielä

Sadetanssi

Minulla oli päälläni se valkoinen mekko, josta sinä pidit hirveästi. Se myötäili vieläkin vartaloani, vaikka olin laihtunut. Sinä sanoit, että olin riutunut. Sanoit, että olin silti taivaallisen kaunis.
Silloin satoi vettä niin kuin taivas olisi itkenyt kuollutta äitiään. Se teki minut surulliseksi, mutta sinä rakastit sadetta. Halusit viedä minut sinne, tanssia kanssani siellä.
Minä rakastin sinua ja minä tanssin sinun kanssasi sateessa.
Sinä pitelit käsiäsi kaventuneella lantiollani ja keinutit minua lähelläsi. Minua paleli, mutta en kai enää halunnut lähteä. Sinun tanssisi oli niin kaunista. Vaikka sinä et edes osannut tanssia.
Välillä tuntui, etteivät jalkani kantaisi enää, mutta sen ei annettu häiritä. Sinä kuitenkin kantaisit minut, aina. Sadepisarat tuntuivat kuin pieniltä neuloilta paperisella ihollani. Ne veivät tunnon kaikesta muusta, paitsi sinun lämmöstäsi.
Sinun vino hymysi oli minulle kuin huumetta. En saanut silmiäni irti siitä.
Me olimme siellä niin pitkään, että meidän sormemme rypistyivät kuin vanhuksilla. Eivätkä minun paljaat jalkani tunteneet enää edes pikkukivien painautumista niihin. Meidän hengityksemme pyörteili ilmassa huuruna ja sinun hiuksesi roikkuivat märkinä puoliksi silmilläsi.
Ja kaikki oli kaunista.

Sinäkin kuihdut

Lehdet ovat harmaita

ja ne vähäiset kukat, joita on jäljellä

kuihtunutta ja vetistä

kaikki maku ja väri uitettu pois

kaikesta

ja se makaa lammikoina

siellä nurkan takana

minne kukaan ei uskalla mennä

Kävelen ja kengät kastuvat

ja sukatkin

mutta ei siitä välitetä, kun ei ole enää tuntoa

se katosi sinne

missä kaikki lakkasivat välittämästä