haaleita paperisilmiä
ja yksi oikea, katseenkokoisesta aukosta
mitä sinä haluat
sinut
ja minä hymyilen
eikä siinä hymyssä ole häivähdystäkään iloa
puhdasta mielipuolisuutta
potkin sen nurkkaan, pieneksi mytyksi
se ei ole edes ihminen
vain kimppu lihaa ja punaista verta
pitkin seiniä
silmänräpäyksen pituinen tyhjyys
nuolen verisiä käsiä
samaa verta, joka virtaa minussa
ja minä
tapoin sen
ja suuren pöydän ääressä
kasvottomina kaikki ketä
rakastan
vihaan
äiti, en minä tehnyt sitä tahallani
lapsi kuihtuu käsissä, kuolee ja
hän syö sen, imee sen kuivaksi
olihan se kuollut jo muutenkin, minun syytäni
lopussa seison pimeydessä
vierellä ne kaksi
ketkä eivät vielä tuominneet
pimeys nielaisee kaiken
seinille nousee kuvia
haaleat henkäykset ruusuina
kauniina kasvoina
seiniä nuolevia aaltoja
katso nyt, mitä sinä teet
se olet sinä
ja viimeisenä kuvana minä
mustat siivet selässä
hiljaisen pistävä napsahdus
kun niskani katkeaa ja
kaikki paha on poissa
