Milloin herään?

Yksi niitä sumun verhoamia aamuja

seinän takaa kuuluu hyvän elämän ääniä

joista minä vain haaveilen

hetken vaihtuvat toisiin ilman, että mikään muuttuu

käytävässä hymyilen, vaikka inhoan sinua

kun olet niin eläväinen

ihan toisenlainen kuin minä juuri nyt

itse asettamassani loukussa

Kiittämätön lapsi sisälläni

Istutaan vastakkain kahvilassa

sinä toit minut ulos kaikista kiireistäsi huolimatta

ja silti minä päädyin taas kiukuttelemaan

anteeksi hankaluuteni, en minä tarkoita

ajattelen, ja silti suustani karkaa lisää rumia puolitotuuksia

miten sinä aina vain jaksat kuunnella tällaista minulta?

Hiljentyessäni viereiseen tuoliin istuu häpeä

ote kahvikupista tavoittelee turhaan vakautta

silti hapuilen sinun kättäsi, etkä sinä minua torju

edes kiittämättömimpinä päivinäni

kun et oikeasti voi sietää käytöstäni

mutta silti rakastat niin, että minun on vaikea käsittää sitä.

Olisitpa vain pysynyt hiljaa

Mielessä edestakaisin lipuvat muistot

niistä menneistä päivistä

kun istuttiin huoneessasi ylimmässä kerroksessa

tarjosit kahvia ja kysyit, miten minä voin

pelattiin arpapeliä minun tunteillani

kerroin sinulle kaiken, suurimmat intohimoni ja synkimmät salaisuuteni

sinä olit se, joka tuli luokseni

kun olin niin varjoissa, etteivät ystävänikään kyenneet

puolustit minua silloinkin, kun toimin vastoin sääntöjä

ja osoitit minulle reitin eteenpäin

kun et enää itse pystynyt huolehtimaan minusta

kerran kutsuit minua lempitytöksesi

ja minä pienessä mielessäni olin vilpittömän imarreltu

Nyt ajatus tästä kaikesta

minkä väänsit otteessasi kieroutuneeksi

saa minut voimaan pahoin

halveksimaan sitä, mitä luulin sinun olevan

ja toivomaan, ettet koskaan olisi ollut niin lähellä minua.

1:01

Aika karkaa sormien välistä

on kuuma ja kylmä, kangas vasten ihoa

ei anna minun hengittää

pimeys ei ole täyttä eikä valo suojelevaa

Ajatukset

hengästyttävät, tukahduttavat

mieli niiden leikkikenttänä ilman kontrollia

muistan toimettomat päivät

ennen tajuntaa huulilta tipahdelleet sanat

ja menneisyyden seesteisen pinnan rikkoneet paljastukset

Äkkiä olo on niin rakoileva

aika, valo, pimeys ja minuus

juoksevat minusta läpi

Loputon siirtymä

Lasiluinen

tunnun olevan vieläkin hauraimpina päivinäni

kyyneliä silmäkulmissa ruokapöydässä

voimattomat kädet ystävälle kahvia keittäessä

päämäärättöminä sinkoilevia ajatuksia vasten tyynyä

kun uni ei taaskaan tule ja kompakti en taaskaan ole

Niinäkin päivinä olen hymyä, värikkäänä hehkuvia sanoja

ja huomaamattani laskeudun mukavuuden pehmeyteen

jonka rikkoo oman nauruni helinä

Ja pelkään, että joku

kuuli siinä minut

kun en ole vielä valmis olemaan tässä

vaan se läpinäkyvä tyttö menneisyydestä.