Lasiluinen
tunnun olevan vieläkin hauraimpina
päivinäni
kyyneliä silmäkulmissa ruokapöydässä
voimattomat kädet ystävälle kahvia
keittäessä
päämäärättöminä sinkoilevia ajatuksia
vasten tyynyä
kun uni ei taaskaan tule ja kompakti
en taaskaan ole
Niinäkin päivinä olen hymyä, värikkäänä
hehkuvia sanoja
ja huomaamattani laskeudun mukavuuden
pehmeyteen
jonka rikkoo oman nauruni helinä
Ja pelkään, että joku
kuuli siinä minut
kun en ole vielä valmis olemaan tässä
vaan se läpinäkyvä tyttö
menneisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti