tiistai 16. huhtikuuta 2013

Haluan olla typerä teini, omistaa ihan typeriä ajatuksia



Minun tekee mieli olla tyhmä
ihan oikeasti typerä
ja nuori
minun tekee mieli juoda ensimmäistä kertaa viinaa
tosissaan
mutta en halua kuitenkaan
tekee mieli leikata pala jalkojen lihaa pois
kun vaaleat farkut saa reidet näyttämään niin suunnattoman suurilta
minun tekee mieli itkeä opettajan painostavan katseen alla
kun en opi tai halua oppia
vaikka eihän se oikeasti painosta
ainakaan niin paljoa
tekee mieli piilottaa pullo paikkaan, josta ei koskaan löydetä
koska sen pinnalle nousevien kuplien ääni saa minut hulluuden partaalle
vastahan minä hymyilin sille
ja tekee hirveästi mieli
hypätä parin päivän yli
katsoa, jos hänen hymynsä olisi sinä aikana palannut
tekee mieli sanoa niille, että ne käsittivät kaiken mitä olen
ihan vääristyneenä
mutta minähän olen vääristynyt
eikä heidän käsityksessään olekaan korjattavaa
minun tekee mieli kirjoittaa kaikki ajatukset ylös
jos vain tietäisin, mitä oikeasti ajattelen
tekee mieli rääkätä itseäni hakkaamalla päätä seinään
niin kauan, että seinään tulee reikä
olisin vain tyhmä
ja tekee mieli ostaa kaikilla rahoilla vaatteita
ja silti mielummin kulkisin alasti
kuin käyttäisin nyt senttiäkään uuteen paitaan
tekee mieli antaa numeroiden tippua kahdella
lopettaa koulut ja
karata kotoa
ihan niin kauas että tavoitan hänet
eihän se kuitenkaan ole kiinni kilometreistä
ei ajatukset kohtaa kuitenkaan ikinä
tekee mieli ajaa kolari
mutta en minä halua oikeasti kuolla

6 kommenttia:

  1. hei en oikeesti ikinä oo lukenu mitään mikä kuvais mun ajatuksia noin paljon, mikä tää on? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on vaan mun tosi nopeesti kirjotettua ajatustenvirtaa :-) kiitti hirveen ihanasta kommentista!

      Poista
    2. ooivoi mitä ihmettä, olin ihan varma et tää on jostain joku valmis juttu :o kuulostat ihan älyttömän viisaalta (ku oot noin nuoriki vielä) ja piristit mun päivää ku tiiän etten ookkaa ihan yksin tyhmien ajatusteni kanssa, kiitos olet ihana <3

      Poista
    3. apua kiitos ihan hirveesti♥ olet ihana :')

      Poista