Koputin kymmenen minuuttia myöhässä
olin eksynyt, taas, en vain osaa olla oikeassa paikassa
hymyilitte, vähintään sitä sanomatonta sääntöä
ja minun jalkani tärisivät, kuin en olisi koskaan kävellyt niillä
Omassa pienessä kolossani
ei tarvitse koputtaa oveen, eikä olla katseiden punaisessa valokeilassa
ja minun ääneni kantaa, en ole niin pieni
kasvan maailman mukana ja sen yli
Viimeisen sävelen kohdalla
peilit kaatuvat ympärilläni ja hajoavat
rikkoen paisuneen kuvajaiseni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti