Jokainen kuvajainen on heijastus kadotuksesta
minun kasvoillani lepää tuhannen vuoden sodat
ja silmien alla valuvat kaikkien murhaamieni uhriveret
minä olen karitsa sadan mustapukuisen paimenen keskellä
jokaisesta heijastavasta pinnasta
näkyy Kuoleman lapsi ja minä olen
hänen lemmikkinsä
hirttosolmu kaulassa hihnana
kuljen perässä ehdollistettuna
himoitsemaan veren hajua ja lihan makua
sitä omaani
mutta reunalle ei mennä, eihän
sillä vielä ei ole aika pudota, jäädä roikkumaan elottomana
kun on vielä yksi kaunis elämä tuhlattavana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti