lauantai 27. elokuuta 2016

Ihmisjätettä asfaltilla


Silmänräpäyksen mittainen rysähdys
vääntynyttä muovia, savua kasvoja vasten
ovi ei aukea, eihän sen pitäisikään
päästäkää pakoon, jättäkää tukehtumaan
pelko siitä, että satutin taas viattomia
sisälmykset kääntyvät sadalle solmulle, enkä usko niiden aukeavan koskaan
anteeksipyyntö ei riitä, minä en anna anteeksi ikinä
henki ei kulje, rakennan tukehduttavan kalvon maailman ja minun väliin
inhosta, vihasta, pelosta ja häpeästä

Ja ihmiset kysyvät, että onko minulla kaikki hyvin
vilpittömästi en ymmärrä
miten jostakin
näin pahasta
voi olla huolissaan

4 kommenttia:

  1. En osaa tässä sanoa mitään kovin älyllistä, jutellaan henk.koht. sitten. Mutta voi, oot kovin rakas ja tärkeä, muista se, aina.

    VastaaPoista
  2. onpa voimaa tässä tekstissä, näissä sanoissa!
    olet <3

    VastaaPoista