torstai 29. tammikuuta 2015

Drown into the outer space


Peilikuva ivaa rumuudellaan
olen tahra siinä lasissa, valonpisaroiden keskellä
enkä pysty käsittämään, miksi haluatte katsoa minua
katsokaa poispäin, minähän vuodan epätäydellisyyttäni
hänen katseensa on se oikea
kun hän puhuu helmasynneistä minun tehdessä niitä
hänenkin punaisten silmiensä alla
ja suupielessään valahtaa kuolavana
kun peto hänen sisällään himoitsee sitä minun sisältäni
epäonnistumisen kuljettamaa häpeää
sillä ne ruokkivat itsensä, niin kuin sieluttomat
kasvata minua pienemmäksi, ruoki inhoani
pyyhi pois kaikki tai tapata minut sisältä
reunan ja pudotuksen välissä on tyhjiö
jossa ääni on hiljaisuutta ja kuva näkymättömyyttä
hetkien välissä voi kellua, muttei uida
pujahdin ulos ja rakensin ympärilleni tiiliseinän
ja astelin näkymättömästä seinästä takaisin pieneen kehääni
kävelin ympyrää pääni pyörälle ja jäin keskelle istumaan
katse harmaassa seinässä
minä en koskaan ole oppinut kellumaan

4 kommenttia: